Wednesday, 12 August 2015

20 DAYS TO GO +++ PARI INFFOO

_MG_8382
Eilen oli nyt se suuri päivä, kun koulu alko melkein kaikilla ja mulla on vielä 20 päivää lomaa. Kolmen viikon päästä oon sitte lentokentällä ja sanon heipat Suomelle ja Helsingille, jossa olen koko pienen ikäni asunut (miinus 1 vuos Oxfordissa). Mutta siitä lähtee sitte 10 kuukauden seikkailu, joka alkaa Pariisissa, jossa meillä on soft landing camp, jonka jälkeen jatkan junalla Nantesiin ja tapaan mun hostperheen ensimmäistä kertaa! Ollaan lähetelty sähköpostiviestejä, eli kyllä vähän jo ns. tunnetaan, oon nähnyt heistä ja lähiympäristöstä; talosta, koulusta yms. kuvia. :--)
Oikeesti _jokainen_ ihminen, kenen kanssa tulee puheeks mun lähtö Ranskaan, kysyy jännittääkö? Ja vastaan ei tai ei ainakaan vielä. Se on ihan totta, mutta en tiiä miks mua ei jännitä, mutta turhaanpa sitä murehdin hahah. Välillä ahdistaa se kieli (ja koulunkäynti), mutta toisaalta luotan siihen, että opin sen kielen kuitenkin pienen ajan kanssa ja sitä kautta koulunkäynti ja kaikki helpottuu. 
En oikeesti tiiä mitä mun pitäis ajatella, siks en oo hirveesti kirjottanukkaan tästä aiheesta tänne blogiin. Muutama vaihtoaiheinen postaus (yks pidempi ja kaks missä vaan mainitsin jotain) löytyy kuitenkin exchange -tunnisteen (<-click) alta, joten jos ne kiinnostaa tai on menny ohi, käy lukasemassa. :) Eli kun en tiiä mitä tuleman pitää, meen vaan ja toimin sitte niin ku tuntuu hyvältä :).

Just short translations today. So now the schools have started but I've 20 days holiday left, and after 3 weeks I'm off to France! My 10 month adventure begins with a few days in Paris, and then I'll go to Nantes and there I'll meet my host family. Excited and everything! 
I haven't written much about this but there are a few posts under the exchange -lable (<- click) if you want to read :) 

150617_kuvaukset_munstadi_mainos_6
Vitsailin alkukesästä, kun oli huonot säät, jotka vaan jatku, että sitte ku elokuussa on hyvät säät ni otan vaa brunaa, ku kerran oon lomalla. Ja nyt on hyvät säät!! JEE. En kuitenkaan pysty/jaksa ihan vaan maata ulkona, niin oon tehny jotain hyödyllistä samalla. Eilen kirjotin (pitkän listan) mitä pakkaan mukaan, ja mitä pitää vielä ostaa ja hoitaa tän kuun aikana. Eli siinä mulla onki tekemistä näille vapaapäiville. Sääli vaan, että suurinosa on semmosia käy kuvia läpi kännykältä tai koneelta (poista turhat), lataa toi juttu ja hoida toi juttu tietokoneelle. Ihanku en ois muutenki ihan tarpeeks koneella :''D. Kohtapuoliin alotan käymään mun kaappeja läpi, koska haluun tulla tyhjille vaatekaapeille takasin Suomeen ja mukaanlähtevät tavarat pitäis mahtuu matkalaukkuun. En tarvi mitään lakanoita pyyhkeitä tms, mutta vaatteet, kengät ja muut sekä tietenkin tuliaiset hostperheelle pitäs mahduttaa sinne. Sitten vuorossa ois kirpparipöydän varaus (en vaan tiiä mistä!! Kaikki hyvät on kesätauolla D: // EDIT varasin kirpparipöydän Hakaniemen torilta tänä sunnuntaina 16.8. Siitä lisää huomenna.) ja siitä varmaan kerron sit tännekki ni tuutte KAIKKI ostoksille PLIIIS. Haluun mun rakkaille vaatteille hyvät kodit yyh.

Even tho I have lots of time I also have quite a lot to do. I started by listing all the things I have to do and did a packing list too. They sure were long lists. When I've decide what I'm gonna pack, I'll sell the rest at a flea market (haven't decided the one and the date yet // EDIT I booked a flea market table from Hakaniemi tori this Sunday 16.8. More about it tomorrow.) and I'll inform you so YOU can come SHOPPING, please! I want my darling clothes to get good homes haha.
_MG_8376
Bloggaamisesta mun vaihtovuoden aikana, että jatkan täällä normaalisti niin paljon kun tuntuu hyvältä tai kerkeän! Katon sitä sitte siellä. Ja jos on jotain toivepostauksia, esim haluutte kuulla jostain tietystä aiheesta tai tietynlaisia postauksia, niin ehdotelkaa (millon vaan), katon jos saan toteutettua. Otan mun videokameran mukaan ja suunnitelmissa ois kuvata paljon videoita myös kännykällä, koska niitä on paras kattoa jälkeenpäin! Välittyy se oikee fiilis. Voisin sit koota jonku videon niistä jossain vaiheessa :').
Mut valittiin myös Exploriuksen oppilastoimittajaksi, eli kirjotan sinne järjestön sivuille kerran kuussa jutun jostain aiheesta, esim elämä hostperheessä, kulttuurierot tms. Nyt oon kirjottanu jo mm. lähdön tunnelmista ja pakkauksesta (en tiiä onko tota toista vielä julkastu). Sinne pääset TÄSTÄ!! (<-click). Laitan ton linkin jonnekkin tänne blogiin, kun pääsen taas tän ulkoasun kimppuun x).

During my exchange year I'll continue blogging here. I don't know how often, I'll see! And if you have any wishes, please tell me (any time). What would you like me to post about? I'll have a video cam with me and I'm planning on taking lots of videos with my phone too so I could make a bigger video from them at some point :').
I was also chosen as one of Explorius' student journalists, so I'll be writing about a topic (fe. life in a host family, cultural differences etc.) on their page once a month. You can get there by clicking HERE!! I'll also link it somewhere n my blog eventually x).

_MG_8389
En haluu jäädä toinen jalka Suomeen, vaan ottaa kaiken irti siellä, joten en aio roikkuu somessa ja jutella hirveesti wapissa ja selata ig.tä ja ikävöidä mitä kaverit tekee Suomessa. Kyl varmaan tuun päivittämään asioita just vaikka ig (@hillasesilia) ni jos kiinnostaa mun tuleva vuos, näistä parista blogista ja sieltä voi seurailla :P. Ja kamut (ja perhe) saa skypettää :)))))). Plus en oo viel 20 päivään lähössä minnekkään :'DD.
Onko mun rakkaita lukijoita lähössä vaihtoon/ ollut vaihdossa, kertokaa teiän fiiliksistä!

Kuvat kauniista Helsingistä on otettu Stadionin tornista kesäkuussa ;-).

I wanna live it there and not hang in social media too much, but I probably will be posting on my instagram (@hillasesilia) so if you're interested about my life there you can follow me there and on these to blogs :P. Friends and family can skype :)))). Plus not going anywhere in 20 dayss :'DD.
Is any of my lovely readers going as an exchange student or have already been, tell me about it!

Photos of the pretty Helsinki taken in June from the tower of Stadium ;-).

No comments :

Post a Comment